maanantai 31. joulukuuta 2012

Lukuvuoden koston paluu

Eilinen jäi kaivelemaan sen verran, että päätin sittenkin jatkaa aiheesta vielä. (Vahingosta viisastuneena olen tällä kertaa huolehtinut varmuuskopioinnista.)

Luin siis viime vuonna 77 kirjaa, joista
– 50 oli miesten kirjoittamia, 27 naisten
– 29 oli englanniksi kirjoitettuja
– 24 oli suomeksi kirjoitettuja
– 11 oli englannista suomennettuja
– 4 oli ruotsista suomennettuja
– 4 oli japanista (englannin kautta) suomennettuja
– 2 oli norjasta suomennettuja
– 1 oli espanjasta suomennettu
– 1 oli puolasta suomennettu
– 1 oli japanista englanninnettu.

Sukupuolijakaumassa tapahtui yllättävä käänne, viime vuonna lukemat olivat 45–41 naisten hyväksi. Kielten osalta näyttää edelleen aika yksipuoliselta. Englannista suomennettuja kirjoja tuli kyllä luettua selvästi viimevuotista vähemmän, mutta vastaavasti luin sitten enemmän englanniksi.

Lukuvuosi oli hieno, mutta joukkoon mahtui muutama lievä pettymyskin. Esimerkiksi norjalaiskaksikkoon Kirottu ajan katoava virta ja Etten palaisi tuhkaksi en ihastunut yhtä paljon kuin monet muut, vaikka molemmista kirjoista pidinkin. Julian Barnesin The Sense of an Ending jäi keväällä mieleen ihan hyvänä lukukokemuksena, mutta syksyllä "kaikki" rakastuivat niin palavasti suomennokseen (Kuin jokin päättyisi), että tuli pieni jälkipettymys, ikään kuin minulta olisi mennyt jotain ohi.

Useita kirjoja jätin myös kesken, keskeyttämiskynnys on madaltunut viime vuosina. Täytyy tunnustaa, että kesken jäivät jopa Kawabatan Lumen maa ja Gallayn Tyrskyt. Kirjat eivät vain jotenkin sopineet senhetkiseen mielentilaan, vaikka aistinkin niiden potentiaalisen hienouden. Uskon kuitenkin, että palaan niihin vielä joskus.

Mutta ne hienot elämykset – niitä totisesti riitti! Löysin monta uutta suosikkikirjailijaa, jotka kaikki sattuivat olemaan jo useita kirjoja julkaisseita ulkomaisia miehiä (mikä osaltaan selittääkin miesten ylivoimaa).



Heti tammikuussa iski Michael Cunningham. The Hours ja By Nightfall olivat molemmat niin totaalisen hurmaavia, että ihan ihmettelen, miten pystyin olemaan lukematta noita muita kirjoja heti kun sain ne käsiini. Ehkä pelkään lumouksen särkyvän, olen kuullut muista kirjoista myös vähemmän mairittelevia arvioita. Oli miten oli, seuraava Cunninghamini tulee todennäköisesti olemaan Koti maailman laidalla.



Cunninghamin tavoin myös Haruki Murakamin nimi oli pomppinut esiin sieltä sun täältä jo vuosikausia, ennen kuin vihdoin pääsin asiaan. Kafka rannalla tempaisi heti mukaansa ja jaksoi kantaa koko matkan, läpi kummallistenkin juonenkäänteiden. Norwegian Wood olikin sitten astetta normaalimpi tarina, jos tällaista täydellistä surumielistä rakkaustarinaa nyt voi normaaliksi sanoa. Ah! Suuri lammasseikkailu tuntui selvästi heikommalta, mutta Sputnik-rakastettuni palautti asiat oikeille urille. Noista englanninkielisistä olen lukenut vasta juoksukirjan, joten luettavaa riittää, ja moni kirja odottaa vielä kaupan hyllyllä.



Kazuo Ishiguro joutui odottamaan vuoroaan vielä edellä mainittujakin pidempään, enkä millään ymmärrä miksi. Haikean huikea Ole luonani aina vei sydämen, ja Me orvot ylsi melkein samaan. Menneen maailman maalari jäi vähän etäisemmäksi, mutta jaksoi kuitenkin kevyesti kiinnostaa, toisin kuin esikoisromaani Silmissä siintävät vuoret, joka viuhui jotenkin ohi. Onneksi sokerina pohjalla odotti Pitkän päivän ilta, joka täytti suurimmatkin odotukset (hovimestari Stevensiä ei voi olla rakastamatta!). En ole ihan varma, olenko nähnyt sen elokuvana joskus, mutta nyt ainakin haluaisin nähdä. Ishigurolta on lukematta vielä novellikokoelma Yösoittoja ja jostain syystä suomentamatta jäänyt The Unconsoled, mutta ensi vuonna tähän aikaan tuskin enää on.



Syksyllä iski sitten hurahdusten hurahdus, Tom Perrotta. Perrottan kirjat eivät ehkä sinänsä ole mitään mestariteoksia, mutta jokin niissä viehättää niin tavattoman paljon, että tulin hotkaisseeksi koko tuotannon parissa kuukaudessa. Kuten olen aiemminkin todennut, tästä kuulette vielä.

Yllä olevien kuvien kirjat olen siis kaikki ostanut tänä vuonna, huh. Kotimaasta ei sentään löytynyt vastaavia menoeriä, vaan päällimmäisiksi nousivat vanhat suosikit ja pari esikoiskirjailijaa.



Tai no, Carpelania en kyllä voi vielä sanoa kovin vanhaksi suosikikseni, kun aloin lukea hänen tuotantoaan vasta postuumisti, mutta Lehtiä syksyn arkistosta oli joka tapauksessa alkuvuoden helmiä. Samaa voi todeta Bargumin Syyspurjehduksesta, joka unohtui kuvasta. Keväällä ihastuin Hautalan Kansalliskirjaan, elokuussa kävin kirjakaupassa kuuntelemassa Köngästä ja Tammista. Dora, Dora oli vaikuttava, Rikosromaani aika hauska. Itkosen suurteos Hetken hohtava valo oli puolestaan paluu huipulle kahden aavistuksen heikommalta tuntuneen romaanin jälkeen. Esikoisista jäivät parhaina mieleen Satu Grönroosin Lumen syli ja Karoliina Timosen Aika mennyt palaa.



Ulkomaisetkaan vanhat suosikit eivät pettäneet. Hornbyn ja Irvingin kirjoista on pienimuotoista keskustelua eilisissä kommenteissa, Welshin pläjäyksestä innostuin keväällä kirjoittamaan ihan kunnon jutunkin.



Yksittäisistä huippukohdista on mainittava Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Teinipoikien jännittävästä kesästä maagisesti kertova romaani oli paras kesällä lukemani kirja ja sai minut tekemään jotain ennenkuulumatonta: ostin kaksi ruotsinkielistä kirjaa! Oli ihan pakko ostaa, kun parilla eurolla irtosivat. Ruosteisesta ruotsistani huolimatta ajattelin jopa yrittää joskus lukea tuon Kim Novakin sisarromaanin(?) och Piccadilly Circus ligger inte i Kumla, kun sitä ei kerran ole suomennettu. Nesser alkoi muutenkin kiinnostaa niin paljon, että voisin kuvitella jopa kokeilevani jotain hänen dekkariaan (joka tulisi kai olemaan ensimmäinen dekkarini vuosikymmeneen).



Syksyn iloisin yllätys oli Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa, joka osoittautui kerrassaan ihanaksi kirjaksi. Pari alkukielistä Austeria ehtiä muhia hyllyssäni vuosia herättämättä suurempia mielihaluja, mutta onneksi uskoin, kun joku kehui Brooklynia. Voin itsekin suositella sitä kenelle tahansa. Pian tuon luettuani löysin komean kovakantisen Invisiblen, joka saanee kunnian olla seuraava Austerini.



Yksi kirjavuoden hyvistä jutuista oli runous. Aiemmista runonlukuyrityksistäni ehti kulua jo vuosia, eivätkä ne kantaneet kovin pitkälle, mutta nyt sain luettua peräti kolme runokokoelmaa kannesta kanteen. Rekola ei tällä kokoelmalla oikein vakuuttanut, mutta Szymborska vakuutti osittain ja Villa täysin. Toistaiseksi suosikkirunoilijoitani ovat siis vanhat naiset, ja aion jatkaa harjoituksia myös vuonna 2013.

No niin, eihän tässä tällä kertaa niin kauan mennytkään. :) Blogivuosi alkaa olla paketissa. Vähän vaisuksi jäi, mutta olen tyytyväinen, että sain alkuvuodesta aikaiseksi kaksi pitkään suunnittelemaani kirjailijaesittelyä (Heidi Köngäs ja Iris Murdoch). Myös TBR100-projekti oli hauska, ja olen jopa saanut luettua listalta jotain (tähän mennessä 13 kirjaa).

Kiitos kaikille kärsivällisille lukijoille, nähdään ensi vuonna!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lukuvuosi 2012

Kirjoitin lukuvuodestani ylipitkän jutun, mutta sähläsin jotain ja onnistuin hävittämään koko roskan taivaan tuuliin. Osuva päätös kehnolle blogivuodelle? No, tässä kumminkin tämä yksi kuva ja lista tänä vuonna lukemistani kirjoista:



1. S. E. Hinton: Kesyttömät [Taming the Star Runner]
2. Nicole Krauss: Man Walks into a Room
3. Iris Murdoch: Something Special
4. Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta [Blad ur höstens arkiv]
5. Michael Cunningham: The Hours
6. Virginia Woolf: Mrs Dalloway
7. Haruki Murakami: Kafka rannalla [Umibe no Kafuka]
8. Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet
9. Heidi Köngäs: Luvattu (II)
10. Heidi Köngäs: Vieras mies (II)
11. Heidi Köngäs: Hyväntekijä (II)
12. Heidi Köngäs: Jokin sinusta (II)
13. *eräs hieno romaanikäsikirjoitus*
14. Iris Murdoch: Bruno's Dream
15. Johan Bargum: Syyspurjehdus [Seglats i september]
16. Michael Cunningham: By Nightfall
17. Turkka Hautala: Kansalliskirja
18. Haruki Murakami: Norwegian Wood [Noruwei no mori]
19. Irvine Welsh: Trainspotting (II)
20. Carol Shields & Blanche Howard: A Celibate Season
21. Johan Bargum: Kolme kaksi yksi [Tre två ett]
22. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina [Never Let Me Go]
23. Julian Barnes: The Sense of an Ending
24. Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu [Hitsuji o meguru bõken]
25. Asko Sahlberg: Yhdyntä
26. Irvine Welsh: Skagboys
27. John Irving: In One Person
28. Petja Lähde: Poika
29. Katja Kallio: Syntikirja
30. Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta [Jeg forbanner tidens elv]
31. Kazuo Ishiguro: Me orvot [When We Were Orphans]
32. Colm Tóibín: The South
33. Eeva Tikka: Hiljainen kesä
34. Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari [An Artist of the Floating World]
35. Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä [Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö]
36. Haruki Murakami: What I Talk About When I Talk About Running [Hashiru koto ni tsuite kataru toki ni boku no kataru koto]
37. Mirkka Rekola: Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille
38. Iris Murdoch: The Green Knight
39. Paul Brannigan: This Is a Call – the Life and Times of Dave Grohl
40. Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja [La contadora de películas]
41. Iris Murdoch: The Bell
42. Heidi Köngäs: Dora, Dora
43. Petri Tamminen: Rikosromaani
44. Anaïs Nin: Pikkulinnut [Little Birds]
45. Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi [Før jeg brenner ned]
46. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
47. Juhani Aho: Yksin
48. Nick Hornby: More Baths Less Talking
49. Muriel Spark: The Finishing School
50. Luca Caioli: Messi – poika josta tuli legenda [Messi: The Inside Story of the Boy Who Became a Legend]
51. Irvine Welsh: Filth (II)
52. Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
53. Miika Nousiainen: Metsäjätti
54. Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa [The Brooklyn Follies]
55. Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret [A Pale View of Hills]
56. Geoff Dyer: Paris Trance
57. Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
58. Tom Perrotta: The Abstinence Teacher
59. Sarri Nironen: Tähdenpeitto
60. Dan Rhodes: This Is Life
61. Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni [Supuutoniku no koibito]
62. Tom Perrotta: The Leftovers
63. Nick Hornby: Fever Pitch (II)
64. Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä [The Way the Crow Flies]
65. Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi [The Stranger's Child]
66. Tom Perrotta: The Wishbones
67. Reidar Palmgren: Jalat edellä
68. Tom Perrotta: Bad Haircut
69. Naomi Alderman: The Lessons
70. Wisława Szymborska: Sata Szymborskaa
71. Satu Grönroos: Lumen syli
72. Tom Perrotta: Election
73. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta [The Remains of the Day]
74. Tom Perrotta: Joe College
75. Kyllikki Villa: Koipitoipilas
76. Tom Perrotta: Little Children
77. Joel Haahtela: Traumbach (II)

(II) = toinen kerta

En ehtinyt lukea yhtä monta kirjaa kuin viime ja toissa vuonna, mutta kuitenkin yhteensä 21331 sivua, mikä ei ole ihan vähän se (keskimäärin 277 sivua/kirja ja 58 sivua/päivä).

Vähän kyllä harmittaa, että kaikki sepustukset valuivat hukkaan, mutta en millään jaksa kirjoittaa niitä uudestaan. Plääh. Kaikesta huolimatta hyvää uutta vuotta!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kuunteluvuosi 2012

Vuoden levyt

1. Black Twig – Paper Trees
Tosi kova rocklevy, johon ei kyllästy sitten millään.
Suosikkibiisit: Four Notes, You Are Summer Wind (jonka ep-versio on tosin vielä parempi)

2. Suvi Koivu – Matkalla uuteen kaupunkiin
Loppukesän sulostuttaja, jota tuli kuunneltua kuukausi putkeen.
Suosikkibiisit: Kun lähdin pois, Kaupunki on julma paikka

3. Cloud Nothings – Attack on Memory
Loistavan räyhäkästä menoa; kuuntelin helmikuussa kerran, innostuin vasta joulukuussa.
Suosikkibiisit: kolme tai neljä ekaa

4. Milesmore – s/t
Alkukesän yllättäjä, rento hyvän mielen levy.
Suosikkibiisit: kaikki hyviä

5. Toy – s/t
Horrorsin lämppärinä pinnalle noussut bändi ei debyytillään yltänyt esikuviensa tasolle, mutta hyvä yritys kumminkin.
Suosikkibiisit: Dead & Gone, Motoring

6. Jukka Ässä – Mitäs tässä
Erittäin positiivinen yllätys tämäkin, vaikka hyytyy vähän loppua kohden.
Suosikkibiisit: Ikkuna, Juhannus, Hyvä elämä

7. Burning Hearts – Extinctions
Tasaisen laadukas paketti, ei kuitenkaan riemastuttanut ekan levyn malliin.
Suosikkibiisit: ?



Aika lyhyt lista tänä vuonna. Mitähän unohtui? [Edit: Ainakin Särkyneet, jota en tosin olisi osannutkaan sijoittaa vähän kuuntelun takia.] Mielenkiintoista muuten, että top seiskassa on vain kaksi ulkomaista levyä. Nuorison suosikeista esim. Beach House ei vain oikein jaksanut innostaa, jostain Wild Nothingista puhumattakaan (krooh). Myös monien hehkuttama Lightships jäi minulle ihan kivaksi, Tindersticksin levystä en päässyt jyvälle jne.

Vuoden last.fm-kuuntelut

1. Black Flag 1174
2. Joy Division 779
3. Black Twig 509
4. Pixies 462
5. Galaxie 500 429
6. Minor Threat 428
7. Nirvana 338
8. Suvi Koivu 305
9. Toy 226
10. Beastie Boys 221

Raskas työ vaatii raskaat musat? Uutuuslevyistä todelliseen tehokuunteluun pääsi vain kolme. Beastie Boysin mukanaolon selittävät MCA:n poismeno ja kesän skeittifiilistely. Saa nähdä mitä ensi vuonna tapahtuu.

torstai 20. joulukuuta 2012

No onkos tullut kesä

Talvipäivä seisahtuu. Tilanne vaatii ei-jouluisaa, epätalvekasta musiikkia. Aurinko uuteen nousuun!



No onkos tullut kesä (10 kpl, 42 min)

The Dentists – Strawberries Are Growing in My Garden (and It's Wintertime) (1985)
Brittipoppoo yrittää hämätä nimellään, ilmiselviä hippipuutarhureja.

The Apples in Stereo – Seems So (1997)
Stereo-omput soittavat naurettavan tarttuvaa poppia.

Pavement – Elevate Me Later (1994)
Pavement on Pavement, ja nouseva kitarakuvio on niin kutkuttava, että tästä on vaikeaa päästä enää korkeammalle.

Evan Dando – It Looks Like You (2003)
Evan! ♥

Beulah – Gravity's Bringing Us Down (2001)
Nuorgamin juttu sai kaivamaan hyllystä jo lähes unohtuneen levyn ja tervehtimään sitä kuin vanhaa ystävää, johon törmää kadulla ja pysähtyy juttelemaan, kunnes huomaa sen alkavan vähän toistaa itseään, mutta tapaamisesta jää silti hyvä mieli.

Mazarin – My Favorite Green Hill (2001)
Näyttää uhkaavasti siltä, että Quentin Stoltzfusin uran kokokohdaksi jää se, kun The Walkmen -yhtye coveroi hänen kappaleensa Another One Goes By, mikä on harmillista sinänsä, koska mies on jonkinlainen popnero.

Ride – 1000 Miles (1994)
Otetaanpa tähän väliin helkkyvä helmi Riden aliarvostetusta myöhäistuotannosta.

Cotton Mather – Password (1997)
Gallagherin veljesten suosikkibändin ässäbiisissä on komeat loppupaisuttelut, joista tulee vahvasti mieleen...

The Wrens – Hopeless (2003)
...joka on mielestäni vielä piirun verran kovempi kappale.

Popsicle – Soft (1996)
Ruotsin parhaan popbändin (eep)pisin biisi vie ajelulle helteisen laiskaan iltapäivään, jonne voisi vaikka jäädä.


Mutta sen jälkeen on hyvä siirtyä ajankohtaisempiin tunnelmiin Smith & Burrowsin hienon viimevuotisen levyn parissa. Joulua!



P.S. Lumiukko-elokuvan ystävät huomio: Yle esittää elokuvan tuoreen jatko-osan Lumiukko ja lumikoira kakkosella joulupäivänä klo 10.00!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Minä minä minä

Sain taannoin tunnustuksen (kiitos Maukka!), joka toimii oivana verukkeena kertoa vähän itsestäni, kun en ole vielä tähän mennessä tullut esitelleeksi itseäni kunnolla. (Tarkoitus oli kertoa kahdeksan satunnaista faktaa, mutta tässä tulee nyt saman tien vähän enemmän... Tekstikappaleita on kuitenkin kahdeksan!)

Olen muistaakseni 37-vuotias. Olen asunut Hämeessä koko ikäni. Synnyin Hämeenlinnassa, vartuin Ylöjärvellä. Kävin kouluni myöhäisellä liitukaudella, erehdyin armeijaan. Pääsin Tampereen yliopistoon, sivistyin hieman, tempauduin työelämään. Opiskeluaikana asuin Hämeenlinnassa tyttöystävän kanssa, Tampereelle päädyimme vuonna 1999.

Nykyään perheeseeni kuuluvat vaimo, poika (10), tytär (8) ja kissa (12). Asumme vanhassa kerrostalossa keskustan laidalla.

Työskentelen käännöstoimistossa kolmen minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Käännän asiatekstejä suomesta englanniksi tai päinvastoin. Olen ollut alalla 13,5 vuotta. Välillä haaveilen jostain muusta, mutta toisaalta tämä on siisti sisätyö, jossa saa pelata sanoilla (joskin yleensä tylsillä kentillä, kökköjen tekstien parissa) ja kuunnella musiikkia (luurit korvilla melkein koko päivän).

Ohjatut harrastukset eivät ole minua varten. Lapsena kokeilin partiota, jääkiekkoa ja pianonsoittoa, mutta mitään en jaksanut vuotta pidempään. Harrastin omatoimisesti monenlaista urheilua, kunnes teini-iässä skeittaus vei mielenkiinnon kaikesta muusta. Myöhemmin hurahdin levyihin ja sitten kirjoihin. Toki olen lukenut ja kuunnellut musiikkia pienestä pitäen, mutta ykkösharrastukseksi ne nousivat verrattain myöhäisellä iällä. Minulla on taipumusta lievään fanaattisuuteen harrastusteni suhteen.

Lentoharjoituksia syksyllä 1989. Käyn edelleen skeittaamassa ainakin muutaman kerran kesässä.

Kesällä 2000 häämatkailin Kreikassa, sen jälkeen olen pysytellyt parinsadan kilometrin säteellä kotoa. Matkailu voisi periaatteessa olla kivaa, mutta on niin paljon helpompaa (ja tietysti ympäristöystävällisempääkin) pysyä kotona ja muodostaa maailmankuvansa kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden perusteella. Olen lentänyt kolmesti elämäni aikana: Turku–Maarianhamina, Helsinki–Santorini–Helsinki. Jos vielä joskus matkustan jonnekin, kulkisin mieluiten rauta- ja meriteitse.

Lopetin lihansyönnin heinäkuussa 1997, ei ole tullut ikävä. Kautta aikain juomani kahvikupilliset ja kaljapullolliset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Teetä, viiniä tai lonkeroa voin juoda, ainakin jos joku tarjoaa.

Musiikin lisäksi nautin myös hiljaisuudesta, erityisesti metsässä (ja tietysti lukiessa). Välttelen meluisia tilanteita yliherkkien vinkukorvieni takia. Keikoilla käyminen ei tule enää kysymykseenkään, elokuvateatteritkin ovat siinä ja siinä. Leffoja ei nykyään tule juuri katsottua telkkaristakaan, eikä kyllä paljon muutakaan, lähinnä jalkapalloa joskus.

Olen toivoton nostalgikko, jonka muistot aika kultaa tuossa tuokiossa. En ole ikinä osannut suunnitella tulevaisuutta, mutta sen olen päättänyt, että aion elää tosi vanhaksi.

Jaksoitteko muka lukea? Kiitos, te olette hyvä yleisö.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Palasia

Arvasin ettei Köngäs voita Finlandiaa, mutta ehdokkuus oli iloinen yllätys. Kaikesta päätellen Lundberg on palkintonsa ansainnut, ja kirja kiinnostaa jopa minua ihan eri tavalla kuin Finlandia-voittajat yleensä. Harmi ettei liene mitään toivoa saada sitä kirjastosta tai divarista lähiaikoina.

The Babies -yhtyeen Our House on the Hill vaikuttaa yllättävän pirtsakalta rocklevyltä.(* Pitää näköjään ottaa Nuorgamin minikritiikit tarkempaan seurantaan.

Hollinghurstin kanssa meinasi sittenkin tulla kiire, vähän stressaavia nuo pikalainat. Mutta kannatti ehdottomasti valvoa myöhään, Vieraan lapsi kasvoi hienoksi kokemukseksi. Kirjan luettuani teki mieli muuttaa Englantiin, alkaa metsästää harvinaisia kirjoja ja kirjoittaa runoja. Ja taas näitä outoja yhteensattumia: kirjassa mainittiin runoilija Henry Newbolt, jonka nimi esiintyi koodinimenä (Majuri Newbolt) edellisessä lukemassani kirjassa (MacDonaldin Linnuntietä). Tätä ennen en varmasti ollut ikinä kuullut koko tyypistä, ja nyt nimi tuli vastaan kahdessa kirjassa peräkkäin. Mystistä.

Tom Perrotta rokkaa! Lupaan yrittää paneutua aiheeseen perusteellisemmin joskus, tällä hetkellä tekisi vain mieli ahmia miehen loputkin kirjat. Jotenkin tuntuu, etten malta vastustaa kiusausta kovin pitkään.

Kirjaston kierrätyskärrystä löytyi lauantaina Reidar Palmgrenin Jalat edellä, jonka lukaisinkin sitten saman tien. Kirja oli erinomaisen viihdyttävä, vaikka lopusta jäikin vähän hämmentynyt olo. Palmgrenia tulee varmasti luettua lisääkin.

Huomenna pikkujoulut ja Vadelmavenepakolainen Tampereen Teatterissa.(** Odotan mukavaa iltaa – tykkäsin kirjasta pari vuotta sitten, ja näytelmääkin on kehuttu. Ylipäätään kivaa päästä taas teatteriin, alkuvuoden kiivaan rupeaman jälkeen on ollut hiljaista sillä rintamalla.

*) No joo, toisella kuuntelulla Babies tuli jo ehkä vähän toisesta korvasta ulos. En tiedä, täytyy kuunnella kolmannen kerran myöhemmin. Päivän paras levy on joka tapauksessa The House of Loven iki-ihana The German Album.

**) Lisäys 6.12.: Näytelmä oli varsin viihdyttävä. Kesti vähän aikaa lämmetä (ehkä en vain ole tottunut komedioihin), mutta vauhtiin päästyä naurettavuuksia riitti. Päähenkilö oli hyvä ja pari sivuosien esittäjää välillä suorastaan hulvattomia. Huomasin etten muistanut kirjasta paljoakaan, mutta ei se haitannut.