sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Runoilijaimme ääni



Tämän teoksen tarjoama sana on kokonaisuudessaan, runoilijoitten itsensä esittämänä, puhuttu julki radiossa kevätkaudella 1945 esityssarjassa "Runoilijaimme ääni". Sarjan tarkoitus oli [– –] tarjota runoutemme ystäville tilaisuus kuulla nykyhetken huomattavimpien runoilijoittemme oma persoonallinen ääni.



Kertun aarre oli päätynyt kirpputorille,
kuolema lienee erottanut.
Entisaikain ihmisillä oli hienoja käsialoja.



Kirjassa pääsee ääneen yhdeksäntoista runoilijaa.
Jokaisesta on pieni esittelyteksti ja piirroskuva.
Oiva tilaisuus paikkailla aukkoja runosivistyksessä.
Aale Tynniltäkään en aiemmin ole lukenut mitään,
vaikka muistan nimen jo lapsuuskodin hyllystä.



Runo nimeltä "Pieni poikani" koskettaa, varsinkin kun tietää pojan,
runoilija Matti Pirisen, kuolleen jo 28-vuotiaana.

----------

Toissa päivänä kuulin hieman erilaisten runoilijoiden ääntä, kun kirjastossa esiintyi kolme skottirunoilijaa: Donald Adamson, Liz Niven ja Chrys Salt. Kokemus oli vaikuttava ja inspiroiva. Sama kolmikko (ja kaksi muuta runoilijaa) esiintyy Arkadia International Bookshopissa Helsingissä tiistaina 15.10. klo 18. Suosittelen!

9 kommenttia:

  1. Ihanan aarteen olet löytänyt.

    Minullekin Tynni runoilijan on melko tuntematon muutamia hänen kuuluisimpia runojaan lukuunottamatta. Siitä huolimatta luen nyt hänen elämäkertaansa "Hymyily, kyynel, laulu", jonka ovat kirjoittaneet hänen tyttärensä ja tyttärenpoikansa. Erittäin kiehtovaa henkilö- ja kulttuurihistoriaa ja samalla saa aika pläjäyksen tietoa Tynnin runoudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, elämäkerta kuulostaa kiinnostavalta!

      Poista
  2. Hieno kirja ja tosiaan hyviä käsialoja. Itse löysin aikanaan vanhan painoksen Tynnin eräästä alkuaikojen runokokoelmasta ja silloin jo pidin hänestä. Nyt odotan mielenkiinnolla arvioita tuosta Jaanan mainitsemasta elämäkerrasta ja koetan itsekin hankkia sen käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua viehätti tuo "Den glada änkan" oikeassa alakulmassa. :) Täytyy lukea lisää Tynniä, ja muutenkin tuota kirjaa, ehdin vasta silmäillä.

      Poista
  3. Ihana Aale Tynnin runo, koskettava, kun katselen pienen pojan käsiä. Upea löytö! Jaanan kirjakin rupesi houkuttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin, Elina! Kannattaa hankkia luettavaksi koko runo, kuvassa näkyy vain jälkipuolisko.

      Poista
  4. Luin juuri Aale Tynnin kirjan, jossa hän kertoo miehensä Martti Haavion (P. Mustapää) runojen taustoja ja samalla kuvaa heidän rakkauskertomustaan - kumpikin oli ollut jo aiemmin "järkiavioliitossa". Kirjan mukaan runot ovat usein aikalailla sisäpiirin juttuja; myöhemmät analysoijat ovat Tynnin mukaan menneet pahastikin metsään. Mielenkiintoinen teos tämäkin, nimeltään "Kuva kaivattuni".

    Asiasta toiseen: joko lukijat ovat huomanneet, että Pekan runo on englanniksi käännettynä yllä mainitun Donald Adamsonin blogissa? \o/
    http://donaldadamson.blogspot.fi/2013/10/poetsin-moominland-915-october-2013-we.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, käytin kahdesti mukaan-sanaa - enkä osannut tehdä linkkiä :)

      Poista
    2. Eipä kuule haittaa, ja kiitos! :)
      Kuulostaa kiinnostavalta tuokin.

      Poista